Ulkoasianhallinnossa työskentelee tälläkin hetkellä lukuisia alojensa taitajia, jotka tekevät töitä rinta rinnan kollegoidensa kanssa, mutta vailla vakinaista virkaa. Määräaikainen tuntee helposti epävarmuuden tuskaa, sillä yhä uusien työhakemusten oravanpyörä voi jatkua jopa vuosia, ja tulevaisuutta on vaikea suunnitella. Monelle ovat tuttuja myös huonommuuden tunteet. Osaamista on, tehtävät hoituvat ja kokemus kasvaa, mutta vakinaistamista ei vain ole näköpiirissä. Voivatko ketjuuntuvat määräaikaisuudet olla edes laillisia, moni määräaikainen miettii. Valitettavasti ne yleensä ovat, Minna Hares tietää pitkästä kokemuksesta.
Hares sai vakinaisen viran kesäkuussa 13 vuoden määräaikaisuuksien jälkeen. Tämä päätti toistuvan työnhakurumban, ja Hares kertoo voivansa vihdoinkin keskittyä varsinaiseen työhönsä. Mieli ei enää ajaudu askaroimaan sen parissa, mistä seuraava pesti löytyy, ja viikonloputkin vapautuvat muulle kuin työhakemusten kirjoittamiseen. Olo on nyt levollisempi.
– Tulin vuonna 2009 kehityspoliittisen osaston kansalaisyhteiskuntayksikköön tekemään parin vuoden sijaisuutta. Taustalla olivat kehitysmaantieteen opinnot Helsingin yliopistossa sekä trooppisen metsänhoidon jatkotutkinto ja väitöskirja Viikin Tropiikki-instituutissa. Ehdin tehdä instituutissa myös silpputöitä tutkijana ennen siirtymistäni ministeriöön, Hares taustoittaa.
Kun ihminen saa niin sanotusti jalan oven väliin, toiveissa on usein vakituinen paikka lähivuosina. Niin ei todellakaan käynyt. Tarkastajan sijaisuus johti ylitarkastajan sijaisuuteen ja tittelit vaihtuivat vuosien varrella. Samalla palkka sahasi tehtävän mukaan ylös alas. Tutuiksi tulivat erityisesti Amerikan ja Aasian osasto sekä Afrikan ja Lähi-idän osasto. Kehitysyhteistyöpainotteinen työura on ollut sisällöltään antoisa, mutta on samalla herättänyt hämmästystä siitä, kuinka pitkään määräaikaisuudet voivat seurata toinen toistaan. Kun Haresta välillä mietitytti, meniköhän kaikki pykälien mukaan, hän kääntyi UHVYn puoleen.
UHVY toimi tukena pitkin matkaa
– Jos jostakin olen iloinen, niin siitä, että saatoin liittyä UHVYn jäseneksi jo määräaikaisena työntekijänä. UHVY toimi vuosien varrella erinomaisena tukena paitsi minulle, myös muille määräaikaisille. Pääluottamusmies Kari Lehtonen ja aiemmin puheenjohtajana toiminut Juha Parikka kävivät minulle tutuiksi selvitellessämme määräaikaisuus- ja rekrytointikysymyksiä, Hares muistelee.
– Monen määräaikaisen tilanne on lopulta lainmukainen, vaikka asiaintila voi tuntua lain hengen vastaiselta. Kun kyseessä on vakituisen viranhaltijan vanhempainvapaa, virkavapaa tai vuorotteluvapaa, vakinaistamiselle ei valitettavasti löydy perustetta.
Mainitut herrat alkoivat houkutella Haresta mukaan myös UHVYn hallitukseen. Hares päätti lähteä tehtävään, ajamaan kaikkien ura-alueiden edustajien etuja. Häntä ilahdutti se, että tämä oli mahdollista, vaikkei hänellä ollut vakituista virkaa. Hän nousi myös UHVYn hallituksen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi. Hän on toiminut tehtävässä pari vuotta. Pesti on ollut mielekäs ja avartava, sillä sen ansiosta Hares on päässyt tutustumaanUM:n henkilöstön huoliin ja työn haasteisiin niin hallinto- ja diplomaattiuralaisten kuin asiantuntijoiden ja erityisvirkahenkilöiden näkökulmista.
UHVY on paras väylä vaikuttaa
UHVYn hallituksessa Hares on päässyt keskustelemaan ministeriön hallinnon kanssa sekä osallistumaan yhteistoimintakokouksiin ja työryhmiin.Tavoitteena on ollut muun muassa kehittää palkkausjärjestelmää, selkiyttää tehtäviä ja yhdenmukaistaa virkanimikkeitä. Näissä asioissa kaikilla henkilöstöryhmillä tuntuu olevan toiveita. Selkeyden vuoksi asioita on viety eteenpäin henkilöstöryhmä kerrallaan.Esimerkiksi asiantuntijatehtävien kehittämisen työryhmä on jo jättänyt loppumuistionsa, ja sen sisältöä viedään toivon mukaan eteenpäin työryhmän esityksen mukaisesti.
– Myös hallintouralaisille tehtiin kysely, jossa tiedusteltiin kehittämiskohteita. Parannuksia on luonteva ajaa henkilöstöjärjestön kautta, sillä UHVY ymmärtää, minkälaiset seikat aidosti parantavat jäsenkunnan jokapäiväistä työelämää. Jotkut haluavat kuulua Akavaan, mutta kannattaa muistaa, että UHVYkin akavalainen virkailijayhdistys. Siihen voivat kuulua myös huippuasiantuntijat. Koen, että jos on väylä, jossa voi vaikuttaa, se on UHVY.
Avoimuuden ja oikeudenmukaisuuden asialla
Hares on saanut huomata UM:n henkilöstörakenteen ajavan ihmisiä puolustamaan oman henkilöstöryhmän etuja. Usein pelkona tuntuu olevan, että jokin toinen ryhmä vie rusinat pullasta.
– En ollut tiedostanut, miten helposti ristiriitoja syntyy. On hyödyllistä nähdä mitä mikin henkilöstöryhmä ajattelee, jotta pystyisimme löytämään kaikille sopivan tien. Kenenkään ei soisi tuntevan, että joku saa enemmän etuja kuin toinen. Pidän tärkeänä, että UHVY työskentelee entistä voimakkaammin avoimuuden ja oikeudenmukaisuuden kasvattamiseksi talossa. Kaikille olisi oltava selvää, millä perusteella erilaiset päätökset syntyvät; mikä on ollut peruste esimerkiksi harkinnanvaraisen virkavapauden myöntämiseen tai työn vaativuusluokan muutokseen. Henkilöstöhallinnon linjausten ja päätösten perustelujen tulisi olla avoimesti kaikkien nähtävillä.
Maailmanparantaja maailmalla
Hares löysi itsestään ”maailmanparantajan vikaa” jo opiskeluaikoina. Hän valitsi erikoistumisalakseen kehitysmaantieteen. Se tutkii maapallon köyhimpiä alueita. Hares päätyi gradua tehdessään Filippiineille tutkimaan pelto-metsäviljelyä ja metsien merkitystä Itä-Mindanaolla. Viikin Tropiikki-instituutin tehtävissä hän keräsi väitöskirja-aineistoa kenttätöissä Pohjois-Thaimaassa ja työskenteli myös Etelä-Sudanissa. Matkat avasivat silmiä, kuten myös myöhemmät matkat UM:n erityisvirkahenkilönä Vietnamissa, Nepalissa ja Afrikan maissa. Kehitysyhteistyön kenttämatkat ovat kirkastaneet, kuinka eri maailmoissa ihmiset elävät tällä samalla pallolla. Länsimaissa asuvien ihmisen arkinen elämä moninaisine ruokineen, puhtaine vesineen ja opiskeluineen on monin paikoin muualla käsittämätöntä luksusta.
– Filippiineillä asuimme aineistoa kerätessämme sähköttömissä kylissä. Niissä oli normaalia nukkua lattialla hyttysverkon alla. Aamulla putsattiin tyynesti rottien jätökset verkon päältä. Asuimme kylän rikkaimmassa talossa, jossa oli ”suihku”. Se tarkoitti kolmella seinäkkeellä eroteltua tilaa, jossa kaadettiin vettä päälle. Suihkuun kannatti mennä hyvin aikaisin aamulla ennen kuin kylän väki alkoi liikkua raitilla. Olimme nimittäin melkoisia nähtävyyksiä kylässä, ja kaikkia tekemisiämme tarkkailtiin tiiviisti.
Hareksen ensimmäinen Afrikan-matka liittyi Viikin Tropiikki-instituutin ja Sinisen Niilin yliopiston yhteishankkeeseen. Siinä tutkittiin puun käyttöä sekä taustoitettiin elinoloja ja tulotasoa Sudanissa. Afrikka kutsui nopeasti myös UM:n tehtävissä Hareksen aloitettua kansalaisyhteiskuntayksikössä.
– Keniassa hanketukea saavalla järjestöllä oli ongelmia paikallisen kumppanin kanssa. Toimin asiassa sovittelijana, ja hanke saatiin etenemään. Oli mielenkiintoista huomata, miten kenialaisissa kylissä on tapana hoitaa asioita. Jos kokouksen on määrä alkaa kello yhdeksän, ihmisiä valuu paikalle kello 10 jälkeen. Ensin kuunnellaan kaikkien kuulumiset ja keskustellaan mukavia. Missään tapauksessa ei saa mennä suoraan asiaan, vaan sitä lähestytään vähitellen ja varovasti. Keskustellessa saattaa vierähtää koko päivä, Hares naurahtaa.
Neuvottelussa on hyvä varautua rukoilemaan
Afrikan maissa uskonto on usein läsnä myös kokouksissa. Hares on saanut huomata, että ne saatetaan aloittaa rukouksella ja joskus laulullakin. Varsinaisesta asiasta välittämättä osallistujat voivat myös keventää mieltään lähes aiheesta kuin aiheesta.
Harekselle muistuu mieleen kokemus jumalanpalveluksesta Botswanassa. Hän oli seuraamassa Suomen Lähetysseuran hanketta ja oli tullut kutsutuksi mukaan sunnuntain seremoniaan. Pappi piti arvovieraat huomioon ottaen saarnan englanniksi, ja koko seurakunta osallistui vapaasti tilaisuuden kulkuun pitkiä palopuheita pitäen ja spontaanisti laulamaan puhjeten.
Hares on viihtynyt hyvin Afrikan sarven ja itäisen Afrikan yksikössä, sillä mielenkiintoisia kumppanimaita on paljon. Ennen Etiopian kehitysyhteistyön pariin siirtymistään hän toimi muun muassa Tansania-tiimissä. Jokainen yksittäinenkin maa on monimuotoinen. Yksistään Etiopiassa on useita eri kansoja, kieliä ja luonnonympäristöjä.
– Huolimatta Etiopian sisäisistä levottomuuksista ja konflikteista olemme saaneet hyvin toteutettua hankkeita. Suomen suurimmat tulokset näkyvät maarekisteröintijärjestelmässä sekä vesi- ja opetussektorilla. Etiopiaan on saatu maarekisteröintijärjestelmä, puhdasta vettä ja laadukkaampaa opetusta. Pysyvät tulokset ovat tärkeitä. Esimerkiksi vesisektorilla yhteisöt ovat saaneet itse vastuuta vesipisteiden rakentamisesta, käytöstä ja valvonnasta. Ajatuksena on ollut tehdä pitkäjänteistä työtä ja rakentaa aikaisempien tulosten päälle.
Tuloksia pitäisi tuoda paremmin esille
Suuri yleisö esittää toisinaan kritiikkiä kehitysyhteistyötä kohtaan. Se kyselee, miksi kehitysyhteistyöhankkeet kestävät niin pitkään, miksi suurin osa järjestöille suunnatuista lahjoituksista menee hallinnon pyörittämiseen ja menevätkö kohdemaahan saapuvat varat ja tarvikkeet sittenkin paikalliselle eliitille. Hareksella on vastaus kaikkiin huoliin.
– Kysymys on hankkeista, jotka eivät valmistu muutamassa vuodessa. Teemme työtä suurten riskien alueilla, joissa sattuu viivästyksiä. Ne voivat johtua levottomuuksista ja esimerkiksi maanjäristyksistä. Meidän on otettava riskit huomioon ja mietittävä, miten todennäköisesti ne laukeavat ja miten ne vaikuttavat hankkeeseen. Tarkoitus on saada aikaan kestäviä tuloksia, jotka eivät häviä hankkeen päätyttyä. Niitä ei saada aikaan hetkessä. Usein aloitetaan pienellä alueella ja onnistumisten pohjalta hankkeita laajennetaan.
Hares myöntää, että järjestöjen kautta tapahtuvassa kehitysyhteistyössä pieni osa varoista, noin 10 prosenttia, todellakin jää järjestöön. Se tarvitaan hallintokuluihin.
– Hankkeet eivät pyöri itsestään. On oltava ihmisiä, jotka osaavat suunnitella hankkeita ja hoitaa taloushallintoa. Järjestöt tekevät todella hyvää työtä, mutta hyötyjä ja tuloksia olisi varmasti syytä tuoda paremmin esille suurelle yleisölle.
Hares uskoo, että suurin osa rahasta ja tavarasta menee oikeaan tarkoitukseen, mutta kaikissa kumppanimaissa yhteiskunta on korruptoitunut.
– Koska kehitysyhteistyötä ei tehdä Ruotsin tai Sveitsin kanssa, kumppanien valinta ja hankkeen seuranta on tärkeää. Valitettavasti monissa maissa korruptio on läsnä ja pesiytynyt yhteiskunnan rakenteisiin. Riski on tiedostettava ja minimoitava. Suomen kehitysyhteistyön riskejä vähentää jo se, että toimimme paljolti koulutuksen parissa. Opettajien kouluttamisen ja laadukkaamman opetuksen alueella riski on vähäisempi kuin esimerkiksi suurissa infrarakentamisen kohteissa. Kun väärinkäytöksiä on tullut ilmi, ne ovat tapahtuneet kansalaisjärjestöjen kautta kanavoidussa kehitysyhteistyössä, ja kyse on yleensä ollut yksittäisen järjestön yksittäisestä henkilöstä.
Kehitysapu on moraalinen velvollisuus
Erityisesti sosiaalisessa mediassa kysellään usein, miksi valtiolla riittää rahaa kehitysyhteistyöhön, muttei sairaanhoitajien palkkoihin, eläkkeisiin tai suomalaisten huono-osaisten auttamiseen.
Hares ei voi käsittää vertailua ja esittää vastakysymyksen. Miten se, että autamme köyhiä muualla, on pois Suomen köyhiltä?
– Kehitysyhteistyön rahoitus on tällä hetkellä vain 0,5 prosenttia bruttokansantulosta. Suomi on YK:ssa sitoutunut tavoitteeseen nostaa se 0,7 prosenttiin. Länsimaiden jalanjälki on niin globaali, että meidän on myös annettava takaisin globaalisti. Meillä on moraalinen velvollisuus korjata tuhoja, joita saamme aikaan muualla maailmassa ja tukea kehitysmaiden ihmisiä elintason nostamisessa.
Vapaa-ajallaan Minna Hares harrastaa liikuntaa. Häntä kutsuvat kuntosali ryhmäliikuntatunteineen, mutta myös lenkkipolut ja pyöräilyreitit. Iltaisin hän matkaa toisiin maailmoihin kaunokirjallisuuden avulla. Helmet-lukuhaaste antaa pontta lukea 50 kirjaa vuodessa.
Teksti ja kuvat Liisa Joensuu
