Arvon kollegat,
Vuosien, vuosikymmenten mittaan ministeriön sisällä on peräänkuulutettu suurempaa näkyvyyttä ministeriön henkilöstön ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntemukselle julkisuudessa. Näkyvyyttä on saatukin huomattavasti lisää, mutta ei valitettavasti toivotulla tavalla.
Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 5.7. tehtiin seuraavat johtopäätökset: ministeriön virkamiesjohto ei ole noudattanut omia ohjeistuksiaan (saati työsuojelulakia), ministeriön sisäsiittoinen ja sattuman varaiselta vaikuttava nimitysjärjestelmä on jo aikaa sitten osoittanut kelvottomuutensa, johtamiskoulutus ei ole ajan tasalla, ja johtaminen talossa on hukassa. Taloa ei johdeta, asioihin ei puututa, eikä johto kanna vastuuta tekemisistään – tai niitten puutteesta.
Suurin syy ongelmien käsittelylle julkisuudessa ajankohtaisesti on ollut lain säädösten, valtioneuvoston ja talon omien toimintaohjeitten noudattamatta jättäminen, mihin oikeusasiamies ja -kanslerikin ovat kiinnittäneet kriittisen huomionsa. Eilen kuultuihin UMIn ja VSin puheenvuoroihin viitaten, meillä on hyvä toimintaohje erilaisten poikkeavan käyttäytymisen tilanteitten hoitamiseen. Niin oletetun vastaajan kuin oletetun kohteen oikeusturvankin kannalta on olennaista, että toimintatapoja noudatetaan, määräaikoineen. Jos näin olisi toimittu ajoissa esim. kuluneen vuoden aikana esillä olleitten tapausten kohdalla, olisi ollut hyvinkin mahdollista, että virkamiesoikeudellisilta tai muilta oikeudellisilta tai hallinnollisilta korjaussanktioilta olisi voitu välttyä.
Viime aikoina esiintynyt ministeriötä koskenut kirjoittelu (mikä ei toki koske pelkästään ulkoministeriötä, vaan muitakin, erityisesti julkisen hallinnon organisaatioita) ilmentänee myös yleisempää työelämän muutosta. Työntekijöitten odotukset työltä, työnantajalta ovat muuttuneet, ja nuo odotukset tuodaan huomattavasti aikaisempaa avoimemmin julki. Avoimuuden, oikeuden- ja johdonmukaisuuden tavoittelu ovat jääneet ns. strategioitten kuolleiksi kirjaimiksi, joten kun reaktiota, vastausta tai muutosta ei kuulu, odotusten paine purkautuu some-aikakaudelle tyypillisesti julkisuuteen. Suomen, suomalaisten työantajien, ml. ulkoministeriön odotetaan myös elävän niitten demokratian, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden periaatteitten mukaisesti, joita jo vuosikymmenten ajan olemme kansainvälisillä areenoilla ajaneet ja edistäneet. Diplomaatin työkään ei ole enää samalla tavalla kutsumustyö ja elämäntapavalinta, saati poikkeuksellisen hohdokasta. Integraation ja globalisoitumisen myötä yksilön mahdollisuudet ja valinnan vara ovat huomattavasti kasvaneet.
Ulkoministeriö on asiantuntijaorganisaatio, mikä tuo omat haasteensa johtamiseen. Asiantuntijuus on korostunut niin päälliköitten työssä kuin heidän valinnassaan. Johtamisesta on puhuttu jo pitkään, johtamiskoulutusta on kehitetty ja lisätty. Kestävä ja vaikuttava johtamisen kehittäminen edellyttää sen tekemistä yhdessä ja yhtä aikaa urajärjestelmän kehittämisen kanssa. Epäsäännöllisen säännöllisin väliajoin on ulkoministeriöönkin ehdotettu diplomaattiuran puolivälin paikkeille hieman puolustusvoimien ns. kapteenikurssin tyyppistä täydennyskoulutusta. Yhdistettynä ura- ja palkkausjärjestelmän saattamiseen ajan mukaisiksi se mahdollisesti auttaisi tuomaan myös johtamisen kulttuuria tähän päivään, kaikkia hyvän hallinnon periaatteita ja käytäntöjä noudattaen. Urajärjestelmään liittyy kiinteästi valinta- ja nimitysprosessit, joihin jo vuosien ajan olemme ajaneet selkeää ja avointa pisteytys- ja paneelijärjestelmää nykyisen epämääräisyyden ja ”kokonaisharkinnan” tilalle. Ministeriltä (ja osittain VSIltäkin) eilen kuultu antaa jonkin verran toivoa. Jäämme odottamaan toimeenpanoa, mikä onkin perinteisesti sitten jo toinen juttu.
Koulutus on olennainen osa johtamisen kehittämistä. Oppien hyödyntäminen, johtamisen käytäntö eivät aina vastaa tavoiteltua. Teknisen koulutuksen lisäksi tarvitaan tahto ja sitä ilmentävä asenne, organisaation johtamiskulttuuri. Työntekijöiltä, päälliköiltä luonnollisesti, mutta erityisesti työantajalta, sen edustajilta, johdolta ja hallinnolta.
Ammattiyhdistyksenä UHVYn tärkein tehtävä on jäsentensä edun valvonta. Keskeiset tavoitteet liittyvät oikeudenmukaisuuteen, yhdenvertaisuuteen, yhden- ja johdonmukaisuuteen ja avoimuuteen, oli kyse palkkauksesta, ulkomaanedustuksessa virkahenkilöön tai hänen perheeseensä liittyvistä korvauksista, nimityksistä, mahdollisista virkamiesoikeudellisista tai tehtävään liittyvistä muista hallinnollisista toimista, työn ja sen tekemisen ehdoista tai työsuojelusta. Oikein hoidettuna niistä muodostuu hyvä ja viihtyisä työpaikka, tehokas ministeriö. Yhteinen tavoitteemme. Ja josta pitää pystyä avoimesti ja kriittisesti keskustelemaan. Se on muutoksen edellytys.
Monilla työpaikoilla arvostetaan sisäistä kritiikkiä, kysymyksiä ja keskusteluja. Se auttaa organisaatiota kehittymään ja pysymään muun maailman tahdissa. Kysymysten ja kritiikin esittäminen ei ole hyökkäys, se on tapa varmistaa, että instituutiomme kehittyvät samaan suuntaan kuin ympäröivä yhteiskunta.
Julkisuuteen tulleet ”haasteet” eivät ole koko kuva ulkoministeriöstä. Valitettavasti ne eivät suinkaan ole ainoat työsuojelutapaukset, mutta onneksi eivät myöskään edusta enemmistöä. Ne ovat silti liikaa, etenkin kun, kuten mm. Hesarissa on todettu, haasteet eivät ole uusia, ne ovat jatkuneet vuosikymmeniä, ilman, että asioitten hoitoon on saatu juurikaan muutosta. Kiitämme nykyistä ja aikaisempaa ministeriä pyrkimyksistä viedä uudistuksia eteenpäin. Aivan saman sisältöistä kiitosta emme valitettavasti voi täysin osoittaa virkamiesjohdolle. Johtamisessa, valintamenettelyissä, häiriöitten hoitamisessa tarvitaan uutta ajattelua, uutta verta, uutta asennetta. Erityisesti tämän hetken vaativassa kv. tilanteessa, puhumattakaan valtiontalouden surullisesta tilanteesta, ja täälläkin esiin otetusta valtioneuvoston keskittämishankkeista.
Henkilöstöjärjestönä tarjoamme yhteistyön käden hallinnolle ja johdolle asian saattamiseksi lopultakin ja kestävällä tavalla kuntoon.
