UHVYn 50-vuotiseen historiaan mahtuu haasteita, mutta myös paljon merkittäviä onnistumisia. Ensimmäisen kerran järjestömme nousi valtakunnan pääpuheenaiheeksi vuonna 1975, kun Bonnin ja Pariisin suurlähetystöissä syntyi yhteenotto. Kohu johti yhteen ulkoasiainhallinnon suurimmista uudistuksista. Marko Paavilaisen historiateos UHVYsta muistuttaa, että epäkohdat poistuvat vain puuttumalla niihin rohkeasti ja yhdessä.
Filosofian tohtori ja Helsingin yliopiston historian dosentti Marko Paavilainen on kirjoittanut UHVYn historiateoksen Yhteentörmäyksiä ja yhteistyötä – Viisikymmentä vuotta edunvalvontaa ulkoministeriössä (Otava).
Teoksesta piirtyy tarkkanäköinen kuva tänä vuonna 50-vuotissyntymäpäiväänsä juhlivan UHVYn haasteista ja onnistumisista vuosikymmenten varrella.
Kun UHVY perustettiin vuonna 1970, työntekijöiden mielessä risteili monia kysymyksiä. Presidentti Urho Kekkosen kaudella ulkoministeriö oli hitsautunut yhä vahvemmin presidentin ministeriöksi. Voimmeko me järjestäytyä? Mitä presidentti ja ulkoministeri mahtavat sanoa?
Ulkoasiainhallinnossa järjestäydyttiin ammatillisesti poikkeuksellisen myöhään moniin muihin aloihin verrattuna. UHVY on jo vuosikymmeniä nostanut esiin työntekijöihin kohdistuneita epäkohtia sekä ministeriössä että suurlähetystöissä.
Vaikka UHVY on pieni yhdistys, se on Marko Paavilaisen mukaan saanut kokoonsa verrattuna paljon enemmän huomiota tiedotusvälineissä kuin moni muu ammattiyhdistys.
”UHVYn toiminta on kaikilla vuosikymmenillä kiinnostanut mediaa. Viimeksi UHVY näkyi ulkoministeri Pekka Haaviston toimintaan liittyvässä kohussa”, Paavilainen sanoo.
Bonnin ja Pariisin tapahtumat jäivät historiaan
Kansalaiset ajattelivat varsinkin UHVYn alkutaipaleella, että ulkoministeriö on etuoikeutettujen, herraskaisten diplomaattien työpaikka ja täynnä glamouria. Totuus oli kuitenkin toinen.
”Perinteisesti ulkoasiainhallinnossa on maksettu huonompia palkkoja kuin valtionhallinnossa keskimäärin”, Paavilainen sanoo.
Joidenkin runsaina pitämät ulkomaanedustuksen korvaukset kattavat vain ulkomailla syntyviä erilliskuluja ja osaltaan korvaavat puolison uran, palkan ja eläkkeen menetyksiä, jotka väistämättä seuraavat vuosikymmenten palveluksesta UM:n edustustoverkoston eri toimipisteissä.
UHVY asettikin heti alussa edunvalvontatyölleen kaksi tavoitetta: ulkoasiainhallinnon pienipalkkaisimpien aseman parantamisen ja ulkomaanedustuksen moninaisten ongelmien ratkaisemisen.
Vuodet 1975–76 jäivät pysyvästi UHVYn historiaan. Tuolloin Bonnin ja Pariisin suurlähetystöjen työilmapiiriongelmat kipusivat lööppeihin saakka. UHVYn puheenjohtaja Benjamin Bassin oli saanut Bonnin henkilökunnalta kirjeen, jossa kaksitoista suurlähetystön konttorityöntekijää kanteli lähetystön tulehtuneesta ilmapiiristä.
Kantelu oli poikkeuksellinen teko, sillä oli ennenkuulumatonta, että hierarkian alapään virkailijat rohkenivat arvostella esimiehiään. Myös viisi nuorta diplomaattista virkamiestä yhtyi kritiikkiin.
Avoimuuden rohkaisemana myös Pariisin lähetystöväki toi esiin työpaikkansa epäkohtia. Lähetystössä työskentelevä autonkuljettaja ei heidän mukaansa ollut saanut korvausta noin tuhannesta ylityötunnistaan eikä hänelle ollut myönnetty lupaa joululoman viettoon.
Sekä Pariisissa että Bonnissa UM:n nuoremman väen kritiikki kohdistui edustuston itsevaltaisiin päälliköihin Ralph Enckelliin ja Björn-Olof Alholmiin, joita pidettiin vanhakantaisina jäänteinä menneisyydestä.
Nyt tällaiset käytännöt saattavat tuntua uskomattomilta, mutta ne osoittavat hyvin, miksi edunvalvontatyö on tärkeää: epäkohdat poistuvat vain puuttumalla asioihin rohkeasti.
Julkisuus auttoi virkaehtosopimuksen uudistuksessa
Pariisin ja Bonnin ongelmia puitiin laajalti Suomen mediassa.
Tapahtumia on käsitelty myöhemminkin runsaasti diplomaattien muistelmissa, ulkoministeriön historiassa ja eri historiateoksissa. Niissä elää sitkeänä myytti, että kohu oli junailtu. Paavilainen kaataa kirjassa tämän käsityksen. Hänen mukaansa UHVY sen sijaan osasi hyödyntää saamaansa julkisuutta ennennäkemättömällä tavalla.
”Kukaan ei ole hahmottanut, mikä oli UHVYn kannalta kohun keskeisin asia: virkaehtosopimuksen laajentuminen koskemaan myös ulkomaanedustusta. UHVY hyödynsi hyvin nopeassa ajassa kohua ja ajoi asiaansa eteenpäin. Kirjassa torppaan sen, että kohu olisi ollut sosiaalidemokraattien järjestämä juoni”, Paavilainen sanoo.
Ulkomaanedustusta koskeva ensimmäinen virkaehtosopimus ministeriön ja UHVYn välillä allekirjoitettiin 18. toukokuuta 1976. Se tarkoitti, että työolot edustustoissa yhdenmukaistuivat, sosiaaliedut lisääntyivät ja luottamusmiesjärjestelmä laajentui myös edustustoihin.
Samanaikaisesti toteutui vuosia valmisteltu ulkomaanedustuksen palkkausuudistus, jossa useimpien peruspalkka nousi, mutta samanaikaisesti paikalliskorotus laski.
Paikalliskorotusratkaisussa siirryttiin taulukoituun järjestelmään, joka loi yhdenmukaisuutta ja läpinäkyvyyttä palkkaukseen. Edistyksellistä oli lisäksi se, että kaikille ulkomaanedustuksen ja ministeriön välillä siirtyville alettiin maksaa asettautumiskustannusten korvauksia ja uutta varustautumiskorvausta. Muuttokorvaukset ja asuntokorvaukset alkoivat nekin saada järjestäytyneen muodon.
UHVY on modernisoinnin moottori – poliittiset nimitykset myrkkyä
Ulkomaanedustusta koskeva virkaehtosopimus on vain yksi UHVYn vaikutuksella vuosikymmenien aikana korjattu epäkohta. Vielä 1970-luvulla diplomaattiuran naisvirkamies erotettiin ja hallintouralainen komennettiin ulkomaanedustuksesta kotimaahan, jos hän meni naimisiin ulkomaalaisen kanssa. Raskaaksi tullut joutui palaamaan Suomeen.
Palkkauksen ja työehtojen lisäksi UHVY on taistellut vuosikymmenien ajan poliittisia virkanimityksiä vastaan. 1970- ja 1980-lukujen poliittiset virkapaketit olivat myrkkyä UHVYlle. Tuoreempia tapauksia löytyy Alexander Stubbin ulkoministerikaudelta, jolloin UHVY protestoi nimityksiä kahteen otteeseen. Vuonna 2011 protestoitiin nimitystä ministeriön Eurooppa-osastolla, ja alkuvuonna 2012 presidentin kansliapäällikön nimitystä Geneven pysyvän edustuston päälliköksi. Tehtävään olivat hakeneet monet pätevät diplomaattiuran virkamiehet, joten UHVY vaati perusteluja ulkopuolisen henkilön valinnalle.
UHVY ei ole arkaillut nostaa muitakin epäkohtia esille. Vuonna 2018 UHVY otti kantaa häirinnän kitkemiseen yhdessä uuden keskusliittonsa Akavan neuvottelujärjestö JUKOn kanssa. Tämä johti laajaan Ramboll-konsulttiyhtiön selvitykseen, jossa todettiin kuusi eri ongelma-aluetta ministeriön henkilöstöhallinnossa ja annettiin 30 suositusta.
Tuorein UHVYn aikaansaama uudistus on ulkomaankomennuksella olevien perheiden päivähoitokorvausten tasa-arvoistaminen. Uudistus astui/astuu voimaan elokuussa 2020.
UHVY on koko historiansa ajan ollut kaikkien ulkoministeriön työntekijöiden ääni, vahtimestareista suurlähettiläihin. Etujärjestöön ovat alusta saakka mahtuneet kaikki ulkoasiainhallinnossa olevat työntekijät. Nykyinen jäsenkunta koostuu diplomaateista, hallintouralaisista sekä ulkoministeriön erityisvirkamiehistä, jotka eivät siirry ministeriön ja edustustojen välillä.
Paavilaisen mukaan ulkoasiainhallinnon maailmaan hyppääminen oli haastavaa, mutta myös antoisaa.
”UHVY on ollut ulkoasiainhallinnon modernisoinnin moottori, jota ilman työntekijöiden mielipiteet jäisivät kuulematta.”
Yksi piirre erottaa UHVYn muista etujärjestöistä
Marko Paavilainen muistuttaa, että Suomesta tuskin löytyy toista yhdistystä, jonka jäsenistä puolet työskentelee Helsingissä ja puolet maailmalla. Tämä ominaispiirre erottaa UHVYn muista ammatillisista etujärjestöistä.
”Kahtiajaon suurin vaikutus on näkynyt erityisesti siinä, että vastuunkantajien vaihtuvuus on ollut suurta. UHVYn puheenjohtajat ovat vaihtuneet nopealla aikataululla, koska he saattoivat saada kesken kautensa komennuksen ulkomaanedustukseen. Aika usein näin on käynytkin”, Paavilainen sanoo.
Nykyinen puheenjohtaja Juha Parikka on 32. puheenjohtaja UHVYn 50-vuotisessa historiassa. Parikka on myös harvinaisen pitkäaikainen, sillä hän on ollut puheenjohtaja jo vuodesta 2016 lähtien.
”Joinakin vuosina on ollut haasteita löytää järjestölle sopivaa puheenjohtajaa. Tehtävä on raskas, ja sen hoitamisesta on maksettu palkkiota vasta vuodesta 1990 alkaen”, Paavilainen jatkaa.
Vaikka pestiin ei aina ole ollut tunkua, mahtuu mukaan myös aikakausia, jolloin puheenjohtajuudesta käytiin kovia kamppailuja. Kun puolet UHVYn jäsenistä on ulkomailla, valtakirjat ovat olleet kokouksissa keskeisessä asemassa. Valtakirjaäänet ovat olleet ratkaisevassa asemassa monissa vaaleissa.
”Ennen sähköpostien aikakautta valtakirjat ja muut kirjeet kulkivat postitse. Postin matkaaminen maapallon toiselta puolelta Suomeen venytti prosessien pituutta entisestään. ”
- Marko Paavilainen
- Syntymävuosi: 1964
- Asuu: Helsingissä
- Ammatti: ammattihistorioitsija, filosofian tohtori ja Helsingin yliopiston Suomen historian dosentti
- Kirjallisuus: Paavilainen on muun muassa tutkinut suomalaista liike-elämää ja järjestötoimintaa. Hän on kirjoittanut elämäkertoja ja historiateoksia, kuten Murhatut veljet – Walter, William ja Ivar Thomén elämä ja kuolema, Eversti. Upseeri ja teollisuusmies Olli Paloheimo sekä Oy Algol Ab:n 125-vuotishistorian Kansainvälisen kauppiaan viisi kvartaalia 1894–2019.
