UHVYn hallituksen jäsenet Miia Haavisto-Koskinen ja Leena Mahr (2018 HALKUlta) lounastivat 23.10.2019 yhdessä Suomessa olevien 2018 HALKU kollegoiden kanssa.
Mukana oli myös Sanna
Kykyri (vuoden 2012 HALKUlta) kertomassa Miian kanssa kokemuksista UMssä
työskentelystä ja erityisesti UEssa olemisesta. Kiinnostavaa oli kuulla Miian
pitkästä urasta ja lisäksi hän kertoi UHVYn aikaansaannoksista. Halkulaisia
ihmetytti eniten, että ennen vanhaan lähetetty virkanainen ei saanut ilman UMn
lupaa mennä UEssa naimisiin ulkomaalaisen miehen kanssa.
Kiva oli myös tietää, mistä Sannan UE-ura oli alkanut, näköjään aina ei
tarvitse ensin lähteä ”hardshippiin” vaan Euroopastakin aloitus on mahdollinen.
Uutta tapaamista ehdotettiin heti, kun siirrot ovat selvät. Tärkeää on siis vaihtaa kokemuksia kokeneemmilta kollegoilta ja niihin tutustuminen osoittautui helpoksi UHVYn avulla!